Tasa-arvotyö kuuluu liitoille


Tällä viikolla on vietetty Pride-viikkoa ja lauantaina viikko huipentuu maan suurimpaan tasa-arvotapahtumaan, Helsinki Priden kulkueeseen. Pride on sateenkaariväen juhla ja mielenosoitus tasa-arvoisemman maailman puolesta, jonka juuret ovat pitkässä taistelussa ihmisoikeuksien ja yhdenvertaisen kohtelun puolesta.

Ammattijärjestöt ovat osallistuneet Pride-viikkoon kukin tavallaan, mutta yhteisenä tapahtumana työmarkkinajärjestöt järjestivät yhteisen seminaarin, “Tällainen on yhdenvertainen työpaikka”. Seminaarissa käsiteltiin sitä, miten yhdenvertaisuutta voi edistää työpaikoilla ja millaisia velvoitteita työnantajilla jo on. Keskusjärjestöjen lisäksi mukana oli myös Elinkeinoelämän Keskusliitto työnantajien edustajana. Kuten ammattijärjestötkin, niin myös EK osallistuu tänä vuonna Pride -kulkueeseen.

Ammattiliittojen osallistuminen Pride -tapahtumiin sekä tasa-arvoviestintään ei ole kuitenkaan välttynyt vastustukselta. Ammattiliittoja syytetäänkin poliittisen kannan ottamisesta, jota kaikki jäsenistössä eivät jaa, ja täten toimivan vastoin jäsenten tahtoa, ammattijärjestöjen tarkoitusta tai liikkeen periaatteita. Nämä ihmiset ovat kuitenkin auttamattomasti väärässä, varsinkin kun ihmisoikeuksien puolustamista ja syrjinnän vastustamista on kovin vaikea nähdä poliittisena kannanottona puhtaan ihmisyyden ja ihmisarvon kunnioittamisen sijaan.

Ihmisoikeuksien puolustaminen ja syrjinnän vastustaminen on täysin ammattijärjestöjen tarkoituksen ja ay-aatteen periaatteen mukainen. Ammattijärjestöjen tarkoituksena on aina ollut heikommassa asemassa olevan puolustaminen ja tasa-arvon edistäminen, vaikka sen toimista näiden periaatteiden suhteen voi olla erilaisia näkemyksiä. Tärkeä arvo ammattiliitoissa on solidaarisuus muita kohtaan ja yhdessä seisominen silloinkin, kun vastustettava epäkohta ei kosketa itseään. Tästä syystä on täysin loogista, että kun syrjintä koskettaa sateenkaariväestöä, myös valtaväestöön kuuluvat liittojen aktiivit seisovat syrjittyjen tukena.

Ammattiliittojen tuleekin pitäytyä aatteessaan ja seistä entistä vahvemmin syrjittyjen puolella ja tukena. Liitoissa tulee erityisesti muistaa, että Pride-viikko on vain yksi viikko vuodesta, mutta työn tasa-arvoisen ja yhdenvertaisen työelämän ja yhteiskunnan puolesta on jokapäiväistä, 7 päivää viikossa ja 52 viikkoa vuodessa.

Myös opiskelijaliike kaikissa muodoissaan, poliittisesta sitoutumattomaan, on ollut aktiivinen tasa-arvotyössä ja me emme ole poikkeus. Marssimme lauantaina siksi, että katsomme jokaiselle kuuluvan yhdenvertaisen kohtelun ja koska näemme, että opiskelijoiden maailmassa, työelämässä ja yhteiskunnassa esiintyy vielä ongelmia, jotka meidän nuorina, tulevina tekijöinä tulee huomioida.

Lähtekää siis kaikki, kenelle se on mitenkään mahdollista, lauantaina marssimaan, kanssamme tai jossakin monista muista kulkueen ryhmistä ja muistakaa, että meistä jokainen voi parantaa ympäristöään myös muina aikoina! Jos tahdot marssia liittojen kanssa samassa ryhmässä, tapaamme Kansalaistorilla Laulupuut -patsaan alla 12:30 alkaen.

Hyvää Pridea kaikille!

Tomi Peltonen

Tomi Peltonen

Pääsihteeri at Opiskelijaliitto Pro
Tomi on pitkän linjan opiskelija-aktiivi jolla on taustaa toisen asteen opiskelijajärjestöistä sekä ammattikorkeakoulujen järjestöistä ja opiskelijakunnasta. Tomi on toiminut aiemmin Opiskelijaliitto Pron puheenjohtajana.
Tomi Peltonen

Latest posts by Tomi Peltonen (see all)


Lisätietoa aiheesta Tomi Peltonen

Tomi on pitkän linjan opiskelija-aktiivi jolla on taustaa toisen asteen opiskelijajärjestöistä sekä ammattikorkeakoulujen järjestöistä ja opiskelijakunnasta. Tomi on toiminut aiemmin Opiskelijaliitto Pron puheenjohtajana.